Tule töihin meille
Valikko
Valikko

Pia

Ohjaaja, Alavus

Olen Pia 21-vuotias ja työskentelen Lastensuojeluyksikkö Vaahteramäessä Alavudella A- talossa ohjaajana. Olen tehnyt lastensuojelutyötä 18-vuotiaasta saakka. Olen koulutukseltani nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Opiskelujeni viimeisen harjoittelujakson tulin tekemään Vaahteramäkeen ja sillä tiellä olen edelleen. Ajatuksena on jatko kouluttautua sosionomiksi. Kaikki aikaisempi työkokemus liittyy lapsiin ja nuoriin. Opiskelujen aikana tein nuorisotyötä nuorisopalveluilla Alavudella. Mielenkiinto lastensuojelua kohtaan alkoi, kun olin Etelä-Afrikassa harjoittelussa 2,5 kuukautta. Asuin siellä paikallisessa lastenkodissa ja työskentelin päiväkodissa, jonka lapset tulivat slummi alueilta. Harjoittelu siellä oli mahtavaa ja opettavaista, joten halusin suorittaa opintojen viimeisen harjoittelun lastensuojelussa Suomessa. En kadu hetkeäkään, että tälle alalle olen päätynyt. Parasta tässä työssä on, kun näkee nuorten kehittyvän ja että saa itse olla mukana siinä kehityksessä. Kukaan ei ole ikinä täydellinen, joten virheet ovat sallittuja ja anteeksi annettavia. Mukavaa on myös, kun jokainen päivä on erilainen ja tässä työssä oppii ja kehittyy koko ajan paremmaksi työntekijäksi. Työyhteisössämme parasta on ryhmähenki, joka meillä on parasta A-luokkaa. Jokainen saa olla oma itsensä ja jokaisella on omat vahvuutensa, joita sitten hyödynnetään työskentelyssä. Tässä työyhteisössä on hyvä kehittyä ja kasvaa ammatillisesti sekä ihmisenä. Olen meidän työyhteisössämme tunnettu lempinimellä Pikku Myy. Olen ärhäkkä ja pippurinen mutta kuitenkin aina iloinen ja ystävällinen (tilanteen mukaan kummalla mielellä olen). Olen myös rehellinen ja luotettava sekä aina valmiina kaikkeen, joten juuri niin kuin Pikku Myy.